Yksinäisyys

Piri
Viestit: 2
Liittynyt: To Syys 24, 2009 14:25

Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Piri » Pe Syys 25, 2009 10:56

Yksinäisyyttä on kovin monta lajia. Elän kauan jatkuneessa avioliitossa ja koti on hyvä paikka. Suku on etäinen. Osallistumme erilaisiin "rientoihin", mutta silti yksinäisyyden tunne vaivaa. Suuressakin joukossa tunnen usein olevani jotenkin ulkopuolinen siitä huolimatta, että osallistun keskusteluun, nauran ja osaan mielestäni myös kuunnella toisia. Uskon, että minua pidetään sellaisena ihmisenä jolla "on kaikki hyvin". Lisänä on syyllisyyden tunteita, menneisyyteen juuttumista ja vaikka mitä. Tämä on tietysti pikkuriikkinen pintaraapaisu, mutta olisi kiva kuulla onko mukana muita tämän asian kanssa painiskelijoita.

Dystopia
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Huhti 13, 2010 23:01
Paikkakunta: Järvenpää
Viesti:

ViestiKirjoittaja Dystopia » Ke Huhti 14, 2010 13:07

Minulla on samanlaisia kokemuksia. Olen avoliitossa, mutta mieheni onkin sitten ainoa ihminen jonka kanssa tunnen yhteenkuuluvuutta. Minulla ei ole koskaan ollut montaa ystävää, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana nekin joita oli, ovat kadonneet. He ovat muuttaneet opiskelujen takia kauas tai muuten vain lopettaneet yhteydenpidon.

Suurissa juhlatilaisuuksissa osallistun kyllä keskusteluun ja tutustun uusiin ihmisiin, mutta en osaa solmia uusia kaveruussuhteita. Hieman harmittaa aina kykkiä kotona.
There is a crack in everything, that's how the light gets in. -Leonard Cohen

Jemina
Viestit: 19
Liittynyt: Ti Syys 03, 2013 16:07

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Jemina » Pe Syys 13, 2013 16:41

Olen kokenut yksinäisyyttä koko elämäni ajan; on ikäänkuin jokin näkymätön käsi säätäisi aina kaiken etukäteen. Olen tosissani yrittänyt löytää kohtalontovereita, ystäviä ja yrittänyt itsekin oman osuuteni tehdä, jotta jonkinlainen kosketus yhteydellisyyteen säilyisi muodossa tai toisessa. Se aluksi toikin helpotusta; mutta ei poistanut syvällä kytevää ahdistusta osattomuuden ja todellisen välittämisen tarpeista. Pahnan pohjimmaisena lienee siis turvattomuuden tunne. Sitä ongelman ydintä piti oikein etsimällä etsiä monenkirjavien tuntemusten keskeltä. Uskontoakin on kokeiltu huonolla menestyksellä. Siellä tarjotaan kaikkiin vaivoihin vain anteeksiantamista ja pyytämistä. Ja mikä pahinta; usein omilla aivoilla ajattelu vaikuttaa olevan kovin demonista, jos se poikkeaa valtavirran ohjenuorasta. Anteeksiantamus toimii mielestäni silloin hyvin, kun se on molemminpuolista sopimista ja asioiden muuttamista tietoisesti parempaan suuntaan. Sen sijaan anteeksiantoautomaattina oleminen on kuin roikkuisi löysässä hirressä. Vastapuoli huomaa kuitenkin tällaisen lepsuilun ja käyttää toistuvasti tilaisuutta hyväkseen.

sirkutus
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Syys 10, 2013 11:16

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja sirkutus » Ti Syys 17, 2013 12:09

Minäkin podin yksinäisyyttä, pelkäsin aloittaa uutta ihmissuhdetta sillä minulla oli väkivallan aiheuttamia
huonoja kokemuksia ihmissuhteista. Nyt minulla on mielenkiintoinen ihmissuhde meneillään, aika tuore
asia. Yksinäisyys on kuitenkin mielestäni ihan nurkan takana, jos mokaan tämän suhteen.
En luota itseeni riittävästi ja omiin kykyihini ja taitoihini.
Koen olevani epäonnistunut elämässä sillä minulla on päihdeongelma, joka on osaltaan tuonut
yksinäisyyttä, kun juoma maistuu enemmän kuin tärkeät ihmissuhteet ja niiden ylläpito. Yritän nyt
elvytellä kirjoittelemalla facebookissa nais ystävieni kanssa.

Lokakuu2013
Viestit: 20
Liittynyt: Ti Elo 13, 2013 13:29

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Lokakuu2013 » Ke Syys 18, 2013 15:52

Minulla yksinäisyyden tunne liittyy siihen, että koen ja tunnen olevani niin erilainen kuin muut. Lapsellista ! Niin se vain silti on. En jaksa kiinnostua samoista asioista, kuin suurin osa ihmisistä. Työpaikalla, ystävienkin kanssa, jne. Tunnen olevani yksin muidenkin seurassa. Se on surullista. Toisaalta taas helpottavaa, kun sen hyväksyy.

sirkutus
Viestit: 10
Liittynyt: Ti Syys 10, 2013 11:16

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja sirkutus » Ke Syys 25, 2013 14:44

Jotenkin alan olemaan yksin, olen nyt saanut uusia tuttavuuksia vertaistukiryhmistä ja rakentelen niitä nyt tässä ihan kaikessa rauhassa. Kuuntelen muita ja yritän ottaa apuja vastaan.

thelma
Viestit: 10
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 19:11

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja thelma » To Loka 03, 2013 12:51

Myös minä olen hyvin yksinäinen.Töissä en tunne itseäni yksinäiseksi, siellä joutuu puhumaan niin paljon asiakkaitten kanssa, mutta lomat ja viikonloput ovat kauheita.En ole käynyt pitkillä matkoilla pitkään aikaan koska yksin ei ole kiva lähteä. Minulla ei myöskään ole kaveria jonka kanssa lähtisi kävelylle, elokuviin tms.Usein minulla on ahdistunut ja paha olo, masennuskin vaivaa.Luulen että ihmiset kokevat olonsa kanssani vaivautuneeksi, eivät keksimitä sanoisivat. Haluaisin olla luonteva ihmisten seurassa.Mutta jännitän aina.

adeli
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 10:31

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja adeli » La Syys 19, 2015 12:12

Minä koen itseni myös yksinäiseksi.Minulla on perhe ja yksi ystävä joka ehtii nähdä harvakseltaan töidensä vuoksi. Olen masennuksen takia poissa työelämästä ja tuntuu kuin olisin ihan ulkopuolinen, en kuulu minnekään. En ole ollut töissä vaan suoraan opinnoista eläkkeelle, kummastakin ammatista. Luultavasti en kuntoudu kun masennukset niin tiheitä, vuosittaisia ja syviä. Kun lapset oli pieniä olin ihan väsynyt enkä jaksanut olla muiden äitien kassa. Masennusta, tyttöjen koliikkia.. Nyt en kuulu pihapiirin äitikerhoon kun lapsista pienin on päivähoidossa enkä pysty hoitamaan zitä. Mun levättävä.. Eli miten masentuneena edes voi, jaksaa löytää ystäviä?

Piku
Viestit: 15
Liittynyt: La Syys 05, 2015 15:55

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Piku » La Syys 19, 2015 22:28

Piri kirjoitti:Yksinäisyyttä on kovin monta lajia. Elän kauan jatkuneessa avioliitossa ja koti on hyvä paikka. Suku on etäinen. Osallistumme erilaisiin "rientoihin", mutta silti yksinäisyyden tunne vaivaa. Suuressakin joukossa tunnen usein olevani jotenkin ulkopuolinen siitä huolimatta, että osallistun keskusteluun, nauran ja osaan mielestäni myös kuunnella toisia. Uskon, että minua pidetään sellaisena ihmisenä jolla "on kaikki hyvin". Lisänä on syyllisyyden tunteita, menneisyyteen juuttumista ja vaikka mitä. Tämä on tietysti pikkuriikkinen pintaraapaisu, mutta olisi kiva kuulla onko mukana muita tämän asian kanssa painiskelijoita.

Kokeilen toimiiko tämä keskustelupalsta näin..Minäkin olen yksinäinen oman asiani kanssa. Minusta kuvauksesta on ristiriitainen..koti hyvä suku ristiriitainen..mihin tarvitsee sukua jos koti hyvä

adeli
Viestit: 2
Liittynyt: Ti Elo 18, 2015 10:31

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja adeli » Su Syys 20, 2015 10:43

Samoja tunteita minullakin. Tosin en nykyään enää peittele masennustani ja ole väkisin seurallinen. Ennen musta ei varmasti huomannut mitään. Olin puhelias ja seurallinen. Olen huomannut että oloni on parempi kun olen nähnyt ainoaa ystävääni tai edes jutellut pari sanaa naapurin kanssa. Näen noin kerran 3 viikossa tai harvemmin tuota bestistäni Hänelle voin puhua kaikesta. Terapeutille psyk. polilla en, en kelleen. Nyt toivoa nähdä useammin kun tekee 75% työviikkoa.En haluaisi häntä kuormittaa liikaa.

Marikki
Viestit: 18
Liittynyt: Ma Syys 19, 2016 10:47

Re: Yksinäisyys

ViestiKirjoittaja Marikki » Ma Syys 19, 2016 12:44

Minä myös olen ajoittain yksinäinen, mutta se on viime aikoina ollut vähenemään päin. Olen perheetön sinkkunainen. Onneksi minulla on muutamia sydänystäviä ja sen lisäksi kavereita ja tuttavia. Myös perheenjäseniin ja sukulaisiin minulla on hyvät välit muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Minulla on myös harrastuksia ja osallistun seurakunnan toimintaan kokien sen mukavana juttuna.

Viimeksi kun minulla oli enemmän yksinäisyyden kokemuksia, olin masentunut. Siihen auttoi masennuslääkitys ja oma sitkeä kuntoutuminen. Kun voimia ja rohkeutta alkoi olla enemmän, aloin taas osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Vähitellen tuli jo kiiruskin eikä ehtinyt yksinäisyyden kokemuksia märehtimään. Olen toki siinä mielessä onnellinen, että minulla on noita ihmissuhteita ja ne ovat vielä luonteeltaan syvällisiäkin sekä mielestäni terveen vastavuoroisia. Sellaisia ihmissuhteita olen päättäväisesti itse itselleni hankkinut yli vuosikymmenen aikana aikuisiässä. Myös sukulaisiin olen tutustumalla tutustunut aikuisena. Paljon olen työtä tehnyt, mutta kyllä se on kannattanut. Mielestäni koskaan ei ole liian myöhäistä ryhtyä siihen puuhaan.

Ketjun alkupäässä mainittiin enemmän yksinäisyyden kokemuksista, joita koetaan toisten seurassakin. Olen lukenut, että tämän tyyppinen yksinäisyys on nimeltään emotionaalista yksinäisyyttä eli tunnetason yksinäisyyttä. Minäkin olen sitä kokenut ja oikein paljonkin etenkin nuorempana. Edelleen joissain porukoissa koen tällaista tunnetta, mutta silloin onkin yleensä kyse porukoista, joihin en saa oikein samaistuttua. Omanlaisten ihmisten pariin hakeutuminen on auttanut. Vielä tärkeämpää on ollut itseensä tutustuminen ja itsensä hyväksyminen. Tämän emotionaalisen yksinäisyyden kanssa kuitenkin edelleen enemmän tai vähemmän kamppailen.