Kiltteydestä eroon - minun projektini

Sattuma
Viestit: 54
Liittynyt: Su Elo 12, 2012 10:16

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Sattuma » La Loka 20, 2012 11:14

HIENO JUTTU TUSILAU

Jälleen pieni askel parempaan, kun aiot harkita antamiani ajatuksia @--}--

Aurinko paistaa tummansti ja lämpimästi näin syksyllä, ihan erilailla kuin kesällä. Nyt auringonpaiste on huomattavasti kauniimpi - eikö vain

T:Sattuma
Viimeksi muokannut Sattuma, Ti Loka 23, 2012 18:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

tusilau
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 16:49

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja tusilau » Ti Loka 23, 2012 15:47

Kasvuun kuuluu toisten ajatusten tsekkaus. :)

thelma
Viestit: 10
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 19:11

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja thelma » Ke Loka 31, 2012 9:07

Ruiskukka kirjoitti:Kiitos, Mustikka :)

Lueskelin nyt vähän tarkemmin edellisiä viestejä, viimeksi en oikein osannut keskittyä niihin kunnolla...

Aamunkoi. kirjoitti:Hienoa että olet tunnistanut itsestäsi kiltin tytön ja lähtenyt hakemaan apua. Missä vaiheessa itse huomasit ns.oireesi?


Olipas vaikea kysymys!

Hmm.. Oikeastaan olen vasta nyt pikkuhiljaa tunnistamassa noita oireita liiallisesta kiltteydestä johtuviksi. Voin mielestäni oikein hyvin koko kouluajan, ongelmat alkoivat avioliiton aikana. Siinäkin kesti kymmenisen vuotta ennenkuin tajusin, että vastapuolessa oli jotain "vikaa" .. ja sen "viallisen" olennon kanssa minä sitten elin vielä kymmenen vuotta. Eron jälkeen meni varmaan vuosia ennenkuin tajusin eläneeni narsistin kanssa. Mikä oiva syy! Saatoin syyttää häntä kaikesta pahasta olostani, ja olla rauhassa katkera ja rypeä itsesäälissä! Vaan kun sama ilmiö toistui uudessa työpaikassa, niin ensimmäisessä kuin toisessakin - jotenkin vain rupesin vakavissani ajattelemaan että ehkäpä sitä vikaa olisi minussakin? Edes vähän :)

Sairausloman myötä - diagnoosi burn-out - sain mielialalääkityksen ja pääsin psykologin juttusille, ja kun olin saanut purettua menneisyydestäni kaiken väärinkohtelun olin täysin tyhjä. Tuntui etten pääse tilanteestani mihinkään, ryvin edelleen samassa suossa; menneisyydessä. Tietysti oli hyvä, että sain nuo asiat kerrottua jollekin, mutta tuntui että olin jämähtänyt paikalleni. Psykiatrin juttusilla ollessani päätettiin lääkeannostusta nostaa, ja vaihdettiin terapiamuotoa ja terapeuttia - ja nyt tuntuu siltä, että olen oikealla tiellä. Pikkuhiljaa alan ymmärtää että olen ihan itse sallinut muiden kohdella minua kuin saastaa, olen ollut oikein shakaalimagneetti :)

Olen ollut aina vahva. Olen seissyt vaikeuksissa olevien ystävieni vierellä ja edessä. Olen ollut se, joka tietää mitä ja miten pitää tehdä että pääsee eteenpäin. Olen tiennyt kaiken niin paljon paremmin kuin muut... olen jopa asettunut ihmisten yläpuolelle - ajatellen, että "jos tuo on noin tunnevammainen, minun ehkä olisi hyvä käyttäytyä niin ja näin jotta hän saa pitää illuusionsa vahvuudestaan". HIRVEÄÄ!

Ja kaiken takana onkin ollut minun ihan oma pienen pieni itsetuntoni, joka on ollakseen ylipäätään edes jotenkin hengissä vaatinut kaikkien muiden ihmisten hyväksynnän ja arvostuksen! Nyt opettelen hyväksymään itse itseni sellaisena kuin olen (vaikeaa), ja opettelen olemaan itse oma hellämielinen tuomarini. Mahtaa siinä olla ojanreunassa kyyhöttävällä ruiskukalla tekemistä, että tuohon tavoitteeseen pääsee. Kohti aurinkoa...



Hei Ruiskukka!

Minä myös pohdin liikaa menneisyyttäni,onnetonta lapsuuttani, isän ja äidin välinpitämätöntä käytöstä, sisariani kohdeltiin eri tavalla kuin minua.He olivat vanhemmilleni kaikki kaikessa.Minä jäin aina varjoon. Kannan siitä vieläkin kaunaa. Olin kuin koiranpentu joka haluaa hyväksyntää muilta olemalla kiltti ja nöyrä. Halveksin itseäni että olen antanut kohdella itseäni niin huonosti. Mutta ajattelen myös niin että lapsena itsetuntoni oli nitistetty niin hyvin että en osaa pitää puoliani, luullut että tälläista kuuluukin olla, en tiennyt muusta.Koska huono kohtelu oli jokapäiväistä olin tottunut siihen.Nyt aikuisena olen vähän oppinut pitämään puoliani ja sanomaan ei. Joskus se tuntuu pelottavalta.Pelkään että minusta ei pidetä enään. Hullua.Pitäisi ymmärtää että en voi miellyttää kaikkia vaikka seisoisin päälläni.