Kiltteydestä eroon - minun projektini

Christina
Viestit: 43
Liittynyt: Su Loka 17, 2010 19:04
Paikkakunta: Nivala
Viesti:

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Christina » Pe Huhti 13, 2012 14:32

Lapsuuden muistoilla on varmasti kaikille oma erityinen paikkansa sydämessä. Sen vuoksi olen minäkin ollut surullinen, kun terapioissa on yksi toisensa jälkeen kyseenalaistettu muistoni lapsuudesta. En tosin koskaan ole pitänyt sitä mitenkään onnellisena, lähinnä tavallisena. Pidin esim. isoisääni minulle läheisenä ja tärkeänä ihmisenä kunnes terapeutti kysyi, että pitikö hän minua usein sylissä. Ei koskaan. Samassa tajusin myös sen, kuinka olisin kaivannut oikeaa läheisyyttä. En ollut aiemmin edes tiennyt, mitä se on!

Ehkä noita leluja voisi vähentää sitten, kun olen saanut suhteeni lapsuuteen johonkin järkevään muotoon? Tällä hetkellä tunnen varmasti liian paljon ristiriitaisia tunteita sitä kohtaan. Surua, vihaa, kaunaa, katkeruutta, kaipausta. Lapsena olin kuitenkin huoleton nykyiseen verrattuna vaikka pelkäsinkin että äitini heittää minut kadulle (hän oli aina niin vihainen). Sitä huolettomuutta juuri haluisin kokea useammin.

Lapsuuden aikaiset kokemukset ovat varmasti suuri osatekijä minun masennuksessani, mutta jossain vaiheessa niistä olisi päästettävä irti. Syyllisten etsiminen ongelmiin ei ole ratkaisu. Taustojen selvittäminen on välttämätöntä, mutta minä näytän juuttuneen syyttämiseen ja vihaamiseen. Kiltteydestä eroon yrittäminen on pahentanut yksinäisyyttäni. Oikeastaan en välitä vähääkään. Olen niin pettynyt siihen, etten kelpaa.

Ruiskukka
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 27, 2011 8:40

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Ruiskukka » Ke Huhti 18, 2012 20:21

Puranpahan nyt sitten taas tuntemuksiani tänne. Te kun olette kaikki niin ymmärtäviä keskustelukumppaneita :)

Mustikka kirjoitti:Kuinka sinun terapiakäyntisi sujui?


Kiitos kysymästä, Mustikka. Sujuihan se, ihan eri tavalla kuin olin ajatellut.

Teimme yhdessä terapeuttini kanssa mielikuvamatkan lapsuuteeni - erääseen tiettyyn tilanteeseen siellä, sellaiseen mikä on kaihertanut mieltäni ihan näihin päiviin asti. Terapeutin johdolla teimme aikamatkan, ja yllätykseni oli suuri kun tajusin pystyväni siihen!!! Minä näin ja tapasin siellä itseni hädissään olevana pikkuneitinä, ja pystyin aikuisena auttamaan häntä hänen tuskassaan. Wau!!

Matkalla tuli todella paljon ahaa-elämyksiä.

Olen vielä napanuorastani kiinni äidissäni (minä, vanha akka, kamalaa!). Siis en kiinni sillä tavalla, että en pärjäisi ilman häntä :) vaan niin, että reagoin edelleen joihinkin eteeni tuleviin tilanteisiin samalla lapsellisella tavalla, jolla reagoin äitiäni kohtaan pienenä.

Minulla oli onnellinen lapsuus - verrattuna moneen muuhun. Ja silti minusta on kasvanut rikkinäinen ihminen. Miksi? Ymmärsin tuon "aikamatkan" aikana monta asiaa, ajatuksia tulee väläyksinä mieleeni yht'äkkiä päivittäin.

Minua ei pidetty sylissä. Minua ei kehuttu. Koska muuten minut olisi hemmoteltu pilalle... Sain joskus mennä äidin ja isän viereen, jos heräsin yöllä painajaiseen. Sain oman peiton ja tyynyn, ja äiti risti kädet rinnalleen ja käänsi päänsä ylöspäin... ei ottanut syliin, ei laittanut kättä ympärille. Sain toki nauttia siitä tunteesta että en ollut yksin.

Minua verrattiin aina kavereihini ja perhetuttavien lapsiin. Yhdellä ei ollut koskaan ollut ainuttakaan reikää hampaissaan (minulla oli monta). Yksi oli saanut useamman kympin todistukseensa kuin minä. Vieraisilla ollessamme tavallinen tarina: Minä halusin piirtää. Toisen perheen lapsi halusi leikkiä nukeilla. Äiti: "Mene nyt Ruiskukka leikkimään niillä nukeilla, kun X kerran haluaa!" Kiltin tahto on toisten taskussa... Ja niin edelleen. Ja nuo vertailut sattuvat edelleen: X:n tyttärellä on kyllä niiiiin kaunis koti.... Lapsen ymmärryksellä tuo tarkoittaa: parempi kuin minulla, ja äiti toivoisi että minulla olisi kauniimpi, jotta hän voisi ylpeillä sillä.

Olen siis koko aikuiselämäni yrittänyt olla sellainen, että äitini voisi olla minusta ylpeä. En ole siinä onnistunut kovinkaan hyvin. Valitsin vääränlaisen kumppanin (siinä äiti oli kyllä oikeassa ;) ). Kotini ei ole siisti, lähinnä sekamelskainen eletyn näköinen huusholli. En pidä hänen tuomiaan tavaroita esillä, vaikka ne ovat "niin hienoja, minun (äitini) mielestäni". Ja olen heikko ja laiska, kun vain olen kotona potemassa jotain huuhaatautia nimeltä burn-out - nykymaailman haihatuksia! Enkä kouluttautunut hyvään ammattiin, vaan ryhdyin yrittäjäksi. Lapsiakin tein liian tiuhaan tahtiin :)

Niin, ymmärrän kyllä sen, että äitini on oman lapsuutensa ja kasvatuksensa kautta myös vajaa - niinkuin minäkin. Kolme sukupolvea taaksepäin (minun tuntemani sukupolvet) ovat naiset suvussamme kantaneet jonkinlaista häpeän manttelia - ja yrittäneet olla mahdollisimman näkymättömiä. Se näkyy myös minun kasvatuksessani...

Entäpä nyt? Pyristelen vanhoilla päivilläni eroon näkymättömyydestä ja yritän häätää sisälläni olevan (äiti)tuomarin, joka on kovin vaativa ja ankara minulle. Yritän miettiä, millainen tuomarin pitäisi olla. Ymmärrän, että en yritä toteuttaa äitini tahtoa, vaan sitä tahtoa jonka minä lapsena luulin äidilläni olevan minua kohtaan.

Millaista elämää minä haluan itselleni?

Täytyy myöntää, etten ikinä olisi kyennyt näkemään näitä asioita ilman terapeuttiani !

jatta
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 16:27

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja jatta » To Huhti 19, 2012 17:39

Iloinen puolestasi kun noin huimaa oivaltamista ja menneisyyden ymmärtämistä terapiassa ja itsesi eheyttämistä.Upeaa Ruiskukka !!
Moni muukin oli kirjottanut hyvin,mutta tälllä erää tyydyn vain toivottelemaan kaikille jaksamista ja uskoa tulevaan,halaus : Jatalta

Ruiskukka
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 27, 2011 8:40

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Ruiskukka » La Touko 05, 2012 13:05

Eteenpäin mennään, huimaa vauhtia. Hetkittäin pelkään, että liiankin kovaa...

Asioilla on tapana järjestyä. Vanha totuus, joka jälleen kerran osoittautui pitäväksi. Jos joku olisi sanonut minulle vuosi sitten, että ensi keväänä olen valoisalla mielellä, en olisi varmaankaan uskonut. Hmm...

Talo on myynnissä, katsojia ja tarjoajia on. Ratkaisua ei vielä ole tehty. Työpaikka - ja vieläpä erittäin mielenkiintoinen sellainen - järjestyi ihan yllättäen! Työt alkavat elokuussa. Miesystävä löytyi - sekin melko yllättäen - ja vaikuttaa siltä että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus. Mies on jalat maassa olevaa tyyppiä, ymmärtävä ja rakastamaan kykenevä :) Terapeuttini sanoi eilen, että voisimme lopettaa terapian - olemme päässeet tien päähän. Olen saanut terapiasta valtavasti hyviä eväitä loppuelämälleni! En elä siinä harhaluulossa että tulevaisuus olisi ruusuilla tanssimista, mutta osaan suhtautua itseeni ja vajeisiini terveellä tavalla.

Ulkona sataa, on kylmä toukokuun päivä. Ja minä olen onnellinen - tässä ja nyt <3

Kirjoitellaan, tytöt :)

- Ruiskukka -

Ruiskukka
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 27, 2011 8:40

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Ruiskukka » Ma Touko 07, 2012 9:48

Mustikka <3

En nyt ihan tiedä mikä sinun tilanteesi on - aistin vain sen, että sinulla on ollut elämässäsi paljon vastoinkäymisiä. Jokaiselle annetaan niitä vain niin paljon, kuin he kykenevät kantamaan. Olet siis vahva! Vahvuutta on se, että uskaltaa olla heikko... Puhut "epämääräisestä möykystä", joka on jumiutunut sinuun, etkä tiedä mikä se on, mistä se johtuu - etkä miten pääset siitä eroon. Näin se oli minullakin.

Minun onneni oli, että minulla oli ymmärtävä työterveyshoitaja ja -lääkäri. He näkivät kokonaistilanteeni, ja passittivat minut mielenterveystoimistoon psykiatrisen hoitajan juttusille. Sairauslomaa ja lääkitystä, joo, mutta se yksin ei olisi auttanut! Olen nyt yli vuoden miettinyt vain ja ainoastaan itseäni - ja tajuan että se oli minulle tarpeellista. Ensin sain purkaa kaiken kokemani kaltoinkohtelun ymmärtävälle ihmiselle (psykologi), sen jälkeen tuli se vapautunut tunne, että minulla on OIKEUS tässä tilanteessa voida huonosti. Että se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Että olen ollut liiankin "vahva", ja siksi antanut kaiken jatkua liian pitkään. Ja sitten - vasta sitten - kykenin nöyrtymään ja etsimään sitä perimmäistä syytä siihen, miksi olen antanut muiden ihmisten kohdella itseäni kaltoin.

Olen sen tunteen kaltoinkohtelusta ja siitä, että muut ihmiset ovat käyttäneet minua hyväkseen, kyllä tiedostanut jo yli kymmenen vuoden ajan, mutta mieleni oli lukittunut epämääräiseen vihaan ja katkeruuden tunteeseen. Enkä päässyt siitä yli enkä ympäri. Oma ajatusmaailmani pyöri samaa rataa ympäri ja ympäri, ja vasta terapiassa sain uusia näkemyksiä. Eikä se ollut edes kovin rankkaa! Lähinnä vain helpottavaa :)

Mustikka, oletko sinä saanut terapiaa? Jos et, olisiko sinun mahdollista saada?

Muista, että olet arvokas <3

Ruiskukka
Viestit: 14
Liittynyt: Ti Syys 27, 2011 8:40

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Ruiskukka » Ti Touko 08, 2012 20:59

Mustikka kirjoitti:
Terapiassa olen käynyt, vaan kun olen niin "tunteikas", jotta minun täytyy tuntea sielussa asti, jotta se vastapuoli todella ymmärtää ja tiedostaa tilanteeni.
Tuosta terapaista: Yritän parhaani mukaan kertoa, miten koen, ajattelen ja tunne. Terapian täytyy antaa jotain kun purkaa itseään. Antaa siinä mielessä, jotta se vie elämässä eteenpäin, niin kuin sinulle on tapahtunut, Ruiskukka. Se peili joka istuu tai on minua vastapäätä....kuvastamassa niitä joita itse sanoilla sanon. Ajatteln myös tämän siltä kannalta, kun tunnistan niissä hoitohenkilöissä, joita olen kohdannut (vahvoja ja "asiansa tunteva/ osaava/ myötätuntoinen) se että pilleri poskeen, niin elämä on aurinkoa. Ehkäpä olen tossa "jyrkkä" kun ajattelen noin, vaan ne tunteet on elettävä, koettava pois itsestä ilman kemikaaleja.


Kirjoitit voimakkain sanoin ja lausein, ja tekstistäsi huokuu välillä toivo ja välillä epätoivo. Olet varmaan noita asioita puinut moneen otteeseen, käsitellyt kaikilta kanteilta. Siltä minusta ainakin tuntuu kun kirjoitustasi luen. En ole todellakaan mikään asiantuntija näissä asioissa, olen myyntihenkilö :), joten voin vain kertoa miten itse olen kokenut kun olen ollut suunnilleen vastaavassa tilanteessa/tunnetilassa.

Minä olen niitä pillereitä popsinut, ja popsin edelleen. Koen, että ilman niitä en olisi kyennyt edes toimimaan arjessa! Ne ovat myös auttaneet minua käsittelemään niitä "piilossa" olevia asioita, joihin en muuten olisi saanut kosketusta. Olisin vain istunut psykologin vastaanotolla ja miettinyt että haluaakohan tuo minulle oikeastaan hyvää vai pahaa... Olin täysin lukossa, en luottanut kehenkään - kaikki järkevät ajatuksenpoikaset hautautuivat tunteiden alle. Tunteiden, joita en edes tiennyt minulla olevan. Lääke, ns. SNRI-mielialalääke, on tasoittanut tunteitani. Niitä popsiessani ei tunteiden ääripäitä ole ollut. Olen ollut melko tasapaksu; en hirmu iloinen, enkä hirmu surullinen. Olen vain pystynyt jotakuinkin elämään tätä arkea, käymään terapiassa ja miettimään menneisyyttäni. Ajattelen sen niin, että tätä kestää oman aikansa, ja kun se aika on loppu, jätän lääkkeet. Olen syönyt niitä kohta puolitoista vuotta, ja nyt, kun voin jo paremmin, syön vielä puoli vuotta ja sitten sitä vähennetään pikku hiljaa. Minulle ei tullut minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Ei minusta kukaan huomaa, että olisin "huumeissa" :)

Mustikka, ymmärrän ajatuksesi siitä, että tunteet on koettava pois itsestä ilman noita kemikaaleja. Mutta se onnistuu kyllä kemikaalien avullakin! Lääke poistaa sen valtavan möykky-pahaolo-mielimaassa -tunteen, ja sitten voi ruveta työstämään terapiassa niitä syitä siihen, miksi on "joutunut" siihen jamaan, että muut ovat käyttäneet minua, minun kiltteyttäni ja hyväuskoisuuttani hyväkseen. Ensimmäinen puoli vuotta meni minulla ainakin siihen, että sain purettua kaikki pahat kokemukset sanoiksi. Sitten - ja vasta sitten - kykenin edes päästämään sellaisen ajatuksen päähäni että voisin ajatella eteenpäin. Olin lukkiutunut menneisyyden katkeruuteen.

Terapian täytyy antaa jotain kun purkaa itseään. Antaa siinä mielessä, jotta se vie elämässä eteenpäin, niin kuin sinulle on tapahtunut, Ruiskukka. Se peili joka istuu tai on minua vastapäätä....kuvastamassa niitä joita itse sanoilla sanon.


Mustikka, minulle kävi niin, että purin itseäni puolen vuoden ajan. Päästin kaiken suustani ulos, ja se helpotti vähäsen. Se, että sai kertoa kaiken jollekin joka kuuntelee. En kuitenkaan kokenut, että se auttoi minua eteenpäin. En kokenut, että terapeutti ymmärsi minua ja minun tilannettani. Sen kokemuksen sain vasta, kun vaihdoin terapeuttia ja sain kognitiivista sellaista. (Ja tämän viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut lähes ihmeitä!) Aikaa se kyllä vie, ja paljon.

En nyt tarkoita sitä, että sinä olisit sama kuin minä - en mitenkään. Kirjoitinpahan vain oman kokemukseni lääkkeistä - ja se kokemus on vain positiivinen. Jokainen tekee omat päätöksensä. Minä en ehkä olisi uskaltanut laittaa itseäni likoon niinkuin sinä tunnut uskaltavan...

jatta
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 16:27

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja jatta » Ke Touko 16, 2012 21:38

Hei !

On sinulla ollut,Mustikka,melkoisia vaiheita ja vaikeita aikoja menneisyydessäsi jotka vaikuttavat edelleen.Hyvin olet asiaa jäsennellyt ja mielestäni selviytynyt hyvin.Symppaan täysillä.
On se niin kuluttavaa ja raskasta kun on yhtäaikaa fyysystä ja henkistä ongelmaa,taludellisia huolia ym mistä mainitsit.Symppaan täysillä :)
Jotenkin minulla sellainen varma fiilis,että juuri sinä tulet menemään kaikkien vaikeuksien läpi.
Voin hyvin olla väärässäkin,mutta tuli mieleeni,että näinköhän sellainen selviytymiskykysi/voimasi herättää kateudentunnetta eräissä henkilöissä...? En ole koskaan ymmärtänyt kateutta enkä tarpeetonta loukkaamista.Mutta jotkut alentuvat raukkamaisuuksiin,en käsitä mitä siitä voi saada itselleen.
Toki "yksioikoiselle" ihmiselle saattaa olla ärsyke sekin,että toisen sisäinen maailma ja kapasiteetti onkin ihan eri sfääreissä ja kerroksissa kuin sen oman pikkupään sisältö.Mutta nämä siis arvelujani vain.
Joka tapauksessa sinulle kovasti voimia ja jaksamista !! Kuten kaikille naistenfoorumilaisille : ) t: Jatta

jatta
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Maalis 12, 2012 16:27

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja jatta » To Touko 31, 2012 17:48

Hei !

Ihan ensimmäiseksi todettakoon,että työtilanteeni nyt sen verran vaativa,että ehdin kotikuvioiden jälk. tänne foorumille talviaikaa huomattavasti harvemmin.Miten jakselette?
Tuosta aiemmasta kirjotuksestani,johon Mustikka jatkoi,niin kirjoitin puhtaasti mielen kerroksista ja niistä sfääreistä Mustikan kohdalla.Sellainen mielikuva minulla on hänestä.
Alkuperäisen otsikon hengessä yritän edelleen opetella vähemmäksi liiallista kilteyttä...ainakin silloin ja tällöin :) mutta tottumus kun se toinen luonto..eli tasapainoilu jatkuu hamaan tulevaisuuteen (?).
Kaikille NAISENERGIAA ja mahdollisimman mukavaa oloa ! Kirjotellaan ja jaetaan asioita edelleenkin t: Jatta

tusilau
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 16:49

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja tusilau » Ma Loka 15, 2012 16:27

Minä, liian kiltti, kirjoittelen ajatuksiani asiasta. Täällä käy harvakseltaan keskustelu, mutta kirjoitaen selvennän omia ajatuksiani.

Minä myös hyväksyn toisten tekemät, jopa loukkaukset ja en sano niistä mitään. Saatan jopa vähätellä, jopa valehdella, itsekin tekosiani jotta en näyttäisi loukkaantuneeni. Kerron esimerkin.
Teimme työyhteisössä yhdessä erästä projektia. Työtoveri pyysi minua tekemään erään osion työhön. Projektin kokoamishetkellä hän unohti mitä oli minulta pyytänyt. Minä muistutin asiasta hänelle. Hän sanoi projektin paisuvan liian isoksi, jos oma juttunikin liitetään siihen. Minä vähättelin tekosiani. Sanoin, en minä juuri mitään ole tehnytkään, vaikka olin käyttänyt asiaan lähes kymmenen tuntua.

Kotona minä itkin ja kerroin puolisolleni. Hän taas kerran kysymään: "Kerroitko työtoverille, että pahoitit mielesi?"

Miksi minä suostun ja annan polkea itseäni?

Toinen esimerkki.
Olimme kahden muun työtoverini kanssa lähdössä työmatkalle ulkomaille. Sovimme pitävämme palaverin asiasta sunnuntaina, viikolla oli lähtö. Kaksikko näki kuitenkin muissa merkeissä jo perjantaina, juttelivat asiat selväksi, mutta minulle unohdettiin kertoa ettei sunnuntaille ole enää kokoontumistarvetta. Minä tulin paikalle. Tein töitä työhuoneessani lähes tunnin odotellessani toisia paikalle. Soitin illalla, puolison patistaessa, toiselle matkaseuralaiselle kertoakseni, että olin ollut paikalla. Hän totesi: "No, voi harmi." Minä kuitenkin sanoin, että olisin tullut keskustaan muutenkin, joten ei se haitannut. Todellisuudessa se loukkasi minua kovin, sillä minäkin olin tuolloin perjantaina omassa työhuoneessani ja olisin voinut osallistua asioiden sopimiseen ja valmisteluun ja keskittyä sunnuntaina muihin asioihin. Ja Itseasiassa tulin ensisijaisesti keskustaan tuon palaverin vuoksi.
Siis jälleen valehtelin.
Toinen työtoveri ei kai tiedä asiasta mitään. Ainakaan hän ei ottanut asiaa puheeksi, enkä minä tietenkään.

Näitä tällaisia sattuu usein, ja minä en avaa suutani, menen lukkoon. Vasta jälkeenpäin oivallan mitä minun olisi pitänyt sanoa. Loukkaannunkin vasta jälkijunassa ja asia on silloin jo vanha. En viitsi ottaa sitä uudellen esille. Olen kiltti. Kukaan ei edes tiedä loukanneensa tai kävelleensä minun ylitseni. Minä olen suostunut ylikävellyksi.

Miksi?

Olen ollut vuoden uudessa työyhteisössä ja haen paikkaani, olen jotenkin orpo. Olin edellisessä pienessä työpaikassa tosi kauan ja nämä työtoverini olivat myös viihtyneet paikassa kauan, kaikilla oli siellä oma paikkansa, kaikesta sovittiin yhdessä koska väkeä oli niin vähän. Tämä työpaikka lopetettiin ja minut siirrettiin vanhana työntekijänä uuteen suureen toimipisteeseen. Kyllä minä sielläkin olin kiltti, mutta se ei juurikaan haitannut. Minulla oli paikkani ja roolini. Olenko nyt se nössö,jolle käy kaikki ja jota ei tarvitse ottaa huomioon?

Minä pelkään olevani hankala. Haluan välttää ristiriitoja. Emme riitele puolisonkaan kanssa. Mökötän kotonakin ja sitten kun puoliso kysyy mikä painaa mieltä kun et katso silmiin, itken krokotiilin kyyneleitä ja ryöpsäytän hänen silmilleen asioita joista hän ei tiedä mitään. Sitten me itkemme ja puhumme sen/ ne asiat selväksi. Hän hyvin rauhallisena henkilönä kuuntelee ja ei hänkään riehaannu.

Minä annan auton kesätyöläiselle kesäksi ja kuljen itse muilla kulkuneuvoilla töihin.
Minä asetan jo kotoa lähteneiden lasten asiat omien asioiden edelle. Mutta niin oli asia myös silloin kun he asuivat kotona. Heidän menonsa ja tarpeensa ennen minua. (Myös he ovat hyvin "kilttejä". Miten tällaisten puolisoiden lapset muuta voisivat olla. Myös vanhin tytär sanoo välttelevänsä ristiriitoja.)

Minun pitää kasvaa olemaan kokonainen ihminen ja ilmaista myös omat ajatukseni. Siinä minulle työsarkaa. Kirjoitan tänne ajatuksiani ja jos joku vastaa niin hyvä. Jos ei, niin olenpa kirjoittanut asiasta ja joka tapauksessa ajatellut asioita paljon enemmän kuin olen tänne kirjoittanut.

Liian kiltti

Sattuma
Viestit: 54
Liittynyt: Su Elo 12, 2012 10:16

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Sattuma » Ke Loka 17, 2012 18:35

VALOA ELÄMÄÄN ???


Luin tuon viestiketjun läpi ja ken suurta hengenheimolaisuutta teidän kanssanne. En ole liian kiltti, mutta tarpeeksi kiltti, että pyristelen vastaan ja yritän saada oman elämän kokonaan omaan haltuun. Koen suurta kaipausta omaan yksinäisyyteeni jossa kukaan ei "häiritse" minun elämäni rytmiä. En vain saa ravisteltua itseäni irti tästä oravanpyörästä - päätän tehdä asialle jotain mutta luovutan kun olen "eteisessä menossa". En vain pääse lasioven läpi. En halua loukata ihmisiä ja tuottaa pahaamieltä "sivullisille" omalla itsekkäällä päätökselläni. Liian monta mielistelyn vuotta ei päästä irti otteestaan. Uskon kyllä toivoa olevan, koska olen aikapaljon saanut korjattua "Kiltintytön syndroomaa", koska olen trpeeksi kiltti myöntymöön vieläkin usein toisten tahtoon ja odotuksiin. Koska koen toivoa olevan, niin pidän siitä kiinni ja toivon löytäväni voimaia loppurutistukseen.

Paremman tulevaisuuden toivossa Sattuma

tusilau
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 16:49

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja tusilau » Ke Loka 17, 2012 20:01

Mietin , onko tähän kiltteyden vastustamiseen syynä ikäni, 50 ja risat. Voinko minäkin päättää ja olla omaa mieltä, enkä vain myötäillä muiden haluja.
Moisaalta olen edellisessä työpaikassani ollut näkyvä, nyt en.

Nyt tosiaankin ongelmanani on uusi työyhteisö. Olen tänään miettinyt, etten ole tosiaankaan löytänyt paikkaani. Ennen pienessä yhteisössä minusta oltiin kiinnostuneita. Nyt isossa talossa olen ihmisten keskellä yksin.

Paljon vahvoja ihmisiä, joihin ei ole tunnekontaktia. Ihmisiä, joille minä en ole vielä tärkeä. Olen hidas kertomaan kantaani. Olen ollut kuunteluoppilaana. Oikeataan en ole halunnutkaan olla näkyvä. Edellisessä pienessä työssä olin lähes kaikesta vastuussa, kaikessa mukana, kaikki kuului jollakin tapaa minulle. Olen halunnut välttää vastuuta, mutta nyt itken kun tulen ylikävellyksi.

Sattuma
Viestit: 54
Liittynyt: Su Elo 12, 2012 10:16

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Sattuma » Ke Loka 17, 2012 20:31

IHANAA SYYSILTAA :-)

Se ei katso ikää kun haluaa olla omaitsensä rouva. Kenenkään yli ei saisi kävellä, mutta niin sattuu usein tässä ihmisen pinessä elämässä. Se vielä varmaan hämmentää sinua Tisilau, kun olet ennen ollut aktiivisesti mukana pienessä työyhteisössä ja siellä sinulla oli tietty tärkeä ja näkyvä paikka. Nyt "hukut" muiden joukkoon ja siellä pitäisi vielä löytää oma tahto ja tila. Saada muiden arvostus joka meille kaikille kuuluu niin työyhteisössä kuin kotonakin. Pidä itsestäsi kiinni ja "raivaa" omalla tyylilläsi oma paikkasi uudessa työssäsi. Se varmaankin vie aikaa, mutta kun uskot ja luotat itseesi niin edistystä tapahtuu ihan varmasti, mutta ajan kanssa ja hitaasti. Kun sinä tiedät nyt mitä haluat itselle ja itsestäsi, olet jo askeleen mennyt eteen päin.

Sinnikkyttä toivoopi Sattuma

tusilau
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 16:49

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja tusilau » To Loka 18, 2012 12:53

Lehtiharavoinnin jälkeen, tänään ei sada, kummallista. Lehtien haravointi on mukavaa puuhaa.

Niin minulla on tässä uudessa työyhteisössä vielä sellainen asia, että talossa oli/on kaksi pitkään (5 ja 10 vuotta) sijaistanutta henkilöä. Nuoret naiset ovat olleet äitiys/hoitovapaalla ja sijaisia on tarvittu. Minä tulin sivusta henkilönä jolle täytyi löytyä töitä ja ajoin heidän ohitseen ja kuulin sivusta kommentteja " Voi, voi kun me olisimme niin halunneet, että ____ ja ____ saisivat jatkaa. Mistä heille nyt töitä."

Onneksi heille löytyi talosta taas sijaistettavaa, mutta .... minä kiltti tunsin huonoa omaatuntoa. Minä vein heidän leipänsä.
Ja liikaa kai olinkin , kun kevään kehityskeskustelu alkoi:" Tämä tekee tätä työtä, tuo taas hoitaa sen puolen ...Haluatko vuorotteluvapaalle? "

Kummalta tuntui, vaikka ymmärrän myös pomon tuskan. Hyvät sijaiset ja hyvät tyypit ilman töitä siinä vaiheessa.
Me emme jutelleet erityisosaamisistani, vahvuuksistani, mitä suunnitelmia minulla on. Keskustelimme tästä ongelmasta ja kaikesta muusta yleisestä työhän liittyvästä. Taloudellisesta tilasta. Juttu meni suurimmaksi osaksi minun sivustani. Olen ymmärtänyt kehityskeskustelun toisin.

En muuten ole katkera, olen positiivinen ihminen, mutta identiteettikriisi tai ikäkriisi pukkaa päälle :) Hyvä kun saan kirjoittaa julki asiaa ja toivottavasti sitten unohtaa.

Etsikkoaikaa tässä eletään.

Sattuma
Viestit: 54
Liittynyt: Su Elo 12, 2012 10:16

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja Sattuma » Pe Loka 19, 2012 11:57

VOI TUSILAU YSTÄVÄ

Ei ole sinun syysi että sinä sait työtä nykyisestä paikastasi. Isommat ne tekee niistä asioista päätökset ja me tekijät noudatamme annettuja ohjeita. Älä sytä itseäsi turhaan siitä, että tulit sivusta ja veit toiten työt. Kun sinut sinne valittiin vanhana työntekijänä, olet ihan varmasti paikkasi ansainnut. Ole täysin ja oikeutetusti ylpeä työstäsi.


Kehityskesjustelu kuulostaa tosiaankin menneen alta riman. Siinähän olisi juuri pitänyt keskustella sinusta ja sinun työstäsi. Mutta vuorotteluvapaa ei kuulosta pahalta asialta. Siinä vain kannattaa ottaa selville mitä kaikkea se pitää sisällään ja onko se kenties yksi tapa saada sinut syrjäytettyä työstäsi pois. Monta hyvää tarinaa olen kuullut ympäriltäni ihmisiltä jotka ovat olleet vuorotteluvapaalla - tosin omasta tahdostaan ja halustaan - siellä ovat opiskelleet, olleet täysin vapaalla, omistautuneet harrastukselleen kurssien muodossa, päivittäneet ammattitietojaan ...

Älä lannistu - pidä puolesi Tusilau - mieti / harkitse tarjottuja mahdollisuuksia - kysy itseltäsi mitä SINÄ itse haluat. Sinä ET ole VIENYT kenenkään leipää. Sinä teet työtö joka sinnulle kuuluu ja mikä on sinulle annettu. Nenä pystyyn - mutta ei niin pajon, että vesisataa sinne , silloin voi hukkua - ja kohti huomista askel kerrallaan

T:Sattuma

tusilau
Viestit: 5
Liittynyt: Pe Loka 12, 2012 16:49

Re: Kiltteydestä eroon - minun projektini

ViestiKirjoittaja tusilau » Pe Loka 19, 2012 16:31

Eikös vain ole kumma, että liian kiltti syyllistää helpolla kaikesta itseään. Minä tiedän osaavani hommani, siitä ei ole kysymys. Vähättelen kylläkin ja en välitä tuoda osaamistani ääneen esille. Jos joku huomaa, niin otan kiitoksen vastaan. Tiedän osaavani aikas paljon kaikkea työhöni liittyvää.

Luin Naistenkartano- sivuilta, että liiallinen kiltteys on osoitus heikosta itsetunnosta. Sitä työstän nyt myöskin ja mietin miksi näin on, mitä sille tehdään.
Olisikohan myönteisten pikkuasioiden ylöskirjoittamisesta hyötyä? Ehkä puolisolle voisi tästä enemmänkin jutella. Hän on ihan ok tyyppi. Hän on jo oppinut, ettei hänen tarvitse ratkaista ongelmiani, riittää kun kuuntelee ja kyselee ja nyökyttää :)

Niin se kiltteys. Se on minun vahvuuteni ja heikkouteni. Toisaalta tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta olen hieman väritön, mauton ja hajuton. Minua ei tarvitse pelätä, mutta minut voi myös helposti sivuuttaa. En näy tässä uudessa työyhteisössäni. En kyllä edellisessäkään tuonut itseäni esille, tein vain tehtäväni liiankin tunnollisesti. Poltin jopa kuusi vuotta sitten itseni. En osannut pitää puoliani silloinkaan vaan annoin vahvempien ( ei työtovereiden) jyrätä minua. En osannut olla tiukka kun sitä olisi pitänyt olla. Vatvoin yökaudet töitä ja suunnittelin, kuinka jämäkkä huomenna olenkaan.

Kiitos Sattuma aktiivisuudestasi ja rohkaisusta. Nietin ajatuksiasi ja kannustavia sanojasi.